Lokakuu 2009: Unleash the Power Within

Tiimimme syksyn koulutuskohokohta oli seminaarimatka Roomaan. Haimme ja saimme uusia näkökulmia ja tuoretta tietoa alan parhaista käytännöistä niin valmennustyöhömme kuin itsemme kehittämiseen. Intensiivisen 4-päiväisen seminaarin veti yksi maailman karismaattisimmista ja tunnetuimmista valmentajista, Anthony Robbins. Robbinsin koulutukset tunnetaan erityisesti vaikuttavuudestaan, elämyksellisyydestään ja innostavuudestaan.

Taustalla on ratkaisu- ja voimavarakeskeinen ajatusmalli. Robbins on soveltanut ja yhdistänyt tuhansia vuosia vanhoja menestymisen periaatteita sekä nykyajan psykologiaa ja länsimaisen tieteen eri osa-alueita.

Tällä kertaa paikalla oli 6500 itsensä kehittämisestä kiinnostunutta osallistujaa ympäri maailmaa. Seminaari tarjosi valmentajillemme tilaisuuden tutustua seminaarin lomassa myös valmentajakollegoihimme niin Suomesta kuin ympäri maailmaa ja jakaa valmentamisen parhaita käytäntöjä.

Saimme seminaarista uusia näkökulmia itsensä johtamiseen, vuorovaikutteiseen tapaan kouluttaa ryhmiä ja NLP-menetelmien hyödyntämisestä koulutuksessa. Seminaarissa tuotiin esille myös lukuisia käytännön työkaluja itsensä johtamisen tueksi, esimerkiksi yksilön toimintaa rajoittavien uskomusten työstämisen harjoitukset. Osallistujat työstivät selkeän prosessin mukaan rajoittavia uskomuksiaan, jotka ovat yleensä esteenä valmennettavan asettamien tavoitteiden saavuttamiselle. Seminaarissa hyödynnettiin kokonaisvaltaisesti laajaa työkirjaa, joka on täynnä myös ura- ja työnhakuvalmennuksiin sopivia käytännönläheisiä harjoitteita.

Vaikuttavinta Robbinsissa valmentajana oli mielestämme hänen kykynsä saada ihmiset aktivoitumaan kohti itselleen parempia valintoja elämässään. Meihin tekivät vaikutuksen myös hänen kykynsä ohjata ja innostaa 6500 hengen ryhmää, vaikuttaa käytännön tarinoillaan ja eläytyä koulutustilanteeseen.

Suomessa seminaarimatkojen virallinen järjestäjä on Inner Strength Finland Oy, lisätietoja: www.tonyrobbinsfinland.com.

Lisätietoja yrityksestämme: CareerStorm Urapalvelut ja CareerStorm.